11.8. Kovaa peliä New Orleansissa

Je. Täällä sitä ollaan oltu jo muutama päivä Big Easyssa viettämässä osin easya ja osin vähän hankalampaa elämää. Blogipostaukset ovat olleet totaaliholdissa pari päivää, koska ollaan oltu kiireisinä nauttimassa syvän etelän vieraanvaraisuudesta ja toisaalta myös syvän etelän bakteerikannasta. Jussi ja allekirjoittanut ovat olleet ihan poissa pelistä pari päivää jonkun ihme ruokamyrkytyksen tms. takia. Ei ole todellakaan ollut nautittavaa aikaa ja toivonkin kaikki sormet ja varpaat ristissä, että huomenna olis aamulla jo parempi fiilis. Muussa tapauksessa voi tulla aika tuskallinen ajopäivä...

On tässä edellisen postauksen jälkeen vietetty mukaviakin hetkiä, eli ei elämä nyt ihan pelkkää kärsimystä ole ollut. Slidellista lähdön jälkeen suunnattiin New Orleansin lentokentälle hoitamaan autoasioita; Komentajassahan oli vilkkunut jo pidemmän aikaa ”oil change required”-valo ja tarkempien tutkimusten jälkeen kävi ilmi, että öljynvaihto olisi tehtävä seuraavan tuhannen mailin aikana. Noh, meillähän on pyöreät kolme tonnia jäljellä, eli uskollisesta menopelistä oli luovuttava. Tilalle Dollarin porukat antoivat Jeep Grand Cherokeen, eli vähän snadimman menopelin, mutta sellaisen, jolla toivon mukaan pääsee San Franciscoon asti. Niinpä jouduimme hyvästelemään Komentajan ja jatkamaan Big Easyyn uudella kiesillä. Ko. ajoneuvon kutsumanimestä muodostui välittömästi suurta kiistaa; vaihtoehdot pyörivät ”Isosta Inkkarista”, ”Lareen” ja ”Vankkuriin”. Eiköhän joku viimeistään huomenissa vakiinnu käyttöön.

Hotellihuoneemme luovutusaika oli vasta neljältä, eli ihan ensimmäiseksi oli tapettava muutama tunti aikaa. Suuntasimme siis Mississippijoen rannoille väijymään minkälaista meininkiä joelta mahtaisi löytyä. Osuimme sattumalta Aquarium Of The Americas –akvaarioon ja viereisessä talossa olleeseen IMAX-leffateatteriin, joissa saatiin mukavasti kulumaan tarvittava aika. Akvaario oli ehkä vähän enemmän lapsille suunnattu, mutta kyllä mm. hait, alligaattorit ja saukot jaksoivat viihdyttää vähän varttuneempiakin vieraita. Samaa voi sanoa myös valonnopeudella ympäriinsä säntäilleistä pikkuskideistä, joiden toimia oli kyllä lähes yhtä siistiä väijyä kuin harvinaisempienkin eläinten. IMAXissa pyöri mielenkiintoisen oloinen dokkari Hurrikaani Katriinan tuhoista New Orleansissa, joka kuitenkin osoittautui pieneksi pettymykseksi. Ketä nyt olisi jaksanut kiinnostaa jonkun paikallisen pikkutytön perheen kohtalo hurrikaanin kourissa? Me olisimme halunneet nähdä TUHOA! Ja mahdollisimman isolta screeniltä...

Illansuussa päästiin sitten kirjautumaan sisään Hotel Dauphineen; French Quarterissa sijaitsevaan majapaikkaamme, joka olikin positiivisen siisti yllätys useiden öiden jatkuneen tienvarsimotelliasumisen jälkeen. Ja kaiken muun hyvän lisäksi mesta olikin ainoastaan kahden kadun päässä Bourbon Streetistä, eli sijaintikin oli mitä osuvin.

Pienten päiväunien jälkeen puskettiin nauttimaan suistojen seafood-valikoimasta ja mentiin syömään Deanie’s-nimiseen ruokalaan, jossa vedettiin Innin kanssa niin paljon katkarapuja, etten ole ikinä moisia kasareita nähnyt. Tarjoilija ei uskonut meidän pystyvän hoitelemaan koko annosta, jossa siis varmasti oli pari kiloa rapuja, mutta ameriikanruokavalioon jo tottuneina pystymme kaikki nykyään syömään useita kertoja oman painomme verran ravintoa yhdellä istumalla, eikä homma muodostunut ongelmaksi. Urakasta selvittiin parissa tunnissa ja kolesteroliarvothan moisesta kiittävät...

Koska meille oli pettymykseksemme aikaisemmin selvinnyt, että seuraavaksi päiväksi suunnittelemamme kalaretki suistoille oli budjetillamme melko mahdoton helposti järjestää ja seuraavana päivänä ei siten olisi minkäänlaista herätysaikaa, päätimme mennä sulattelemaan safkaa Bourbon Streetin sunnuntaimeininkeihin, jotka osoittautuivat äärimmäisen viihdyttäviksi. 3 bisseä yhden hinnalla oli melko yleinen tarjous ja joka paikassa soitti toinen toistaan kovempi jazz-bändi, blues-pumppu, country-artisti tai ihan perusrokkibändi. Tropical Isle-kapakassa juotiin käsikranaattidrinksut (”strongest on the street”) ja homma alkoi lipsua ihan toden teolla dokaamisen puolelle. Loppuilta vietettiinkin sitten todellista bar-hoppingia suorittaen ja musiikista, sikareista, bourbonista, erilaisista oluista ja take-away daiquireista nauttien. Bourbonilla tosiaan on muista mestoista poiketen luvallista juoda alkoholia kaduilla ja ihan yleinen toimintatapa on pyöriä kapakasta toiseen välittämättä siitä mistä baarista kulloinenkin juoma on ostettu. Ilta päättyikin sitten sumuisissa tunnelmissa aamun pikkutunneilla. Muistan kuitenkin, että aivan loppuun liittyi jonkinlainen cowboy-saluuna ja mekaaninen härkä...

Maanantaiaamu olikin sitten vähän vaikeampi, mutta ei tällä reissulla nyt niin paljon ole tullut riehuttua, etteikö moista olisi itselleen anteeksi antanut. Iltapäivällä mentiin hotellia vastapäätä sijaitsevaan hampurilasmestaan vetämään darrasafkaa ja siinä vaiheessa alkoivat ongelmat, jotka siis edelleenkin ovat akuutisti olemassa. Burgereiden tullessa pöytään Jussi teki jonkinlaisen kameleonttitempun ja muuttui yhtäkkiä täysin harmaaksi ja yltäpäältä hikiseksi. Kundi oli välittömästi saatettava hotellihuoneeseen laattaamaan ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Innin kanssa pyörittiin pitkin French Quarteria ja joenrantaa koko päivä ja voin kyllä sanoa, että kaupunki teki allekirjoittaneeseen suuren vaikutuksen; kaikkialla on jotenkin sopivan ränsistynyttä ja värikästä makuuni. Vanhojen talojen hienot parvekkeet toivat jotenkin erittäin elävästi mieleen lapsuuden länkkärit ja kaduilla notkuvat ihmiset olivat jotenkin mageella no-nonsense-asenteella liikkeellä.

Illalla suunnattiin taas cajun-seafoodin pariin ja hieman väriä poskiinsa saanut Jussikin liittyi seuraan hetkeksi. Tonnikalapihvini oli keskikokoisen tiiliskiven kokoinen, erittäin maukas ja juuri sopivan raaka ja muutenkin elämä tuntui maistuvan. Tottakai, illalla oli suunnattava taas Bourbon Streetin värivaloihin; tällä kertaa hieman rauhallisemmalla asenteella ja hotelliinkin saavuttiin vielä saman vuorokauden aikana.

Yöllä n. klo kahden aikaan alkoivatkin sitten vaikeudet myös omalla kohdallani, kun tonnikala lisukkeineen, puoli pulloa Pinot Grigiota ja muutamat tarkoin valikoidut oluet saivat äärimmäisen väkivaltaisen lopun syöksymällä vessanpöntön syövereihin miljoonan baarin paineella, samaa tietä kuin olivat kehooni myös tulleet. Voin sanoa, että esimerkiksi kokonaisten herneenpalkojen, pavunvarsien ja porkkanoiden oksentaminen on erittäin tuskallista. Loppuyö olikin sitten rystyä ja kämmentä samoissa merkeissä, eikä aamulla ollut mitään jakoa lähteä kaupungille. Tänään onkin sitten odotettu kuolemaa hotellilla Innin tutkiessa kaupunkia yksinään. Noh, saatiin me äsken pakon edessä vähän pyykkiä pestyä, mutta minkäänlaiset turhat aktiviteetit eivät tosiaan ole kuuluneet päiväohjelmaan.

Huomenissa olisi sitten tarkoitus karistaa suistot taakse ja suunnata Teksasiin. Toivottavasti koko retkue olisi edes vähän paremmassa hapessa, koska muuten matkanteko voi muodostua hivenen keskivertoa tuskallisemmaksi. Viimeöisten kokemusten jälkeen voinkin vannoa, että merenelävien syöminen on nyt tällä erää kohdaltani ohitse, mutta onneksi Lone Star State ei olekaan kasvis- tai kalaruoistaan kuuluisa. T-luupihvit, täältä tullaan... kunhan vain pystyisi syömään jotain...

-Tomppa