6.8. The swamp thingz...

Terveisiä suolta. Tai siis oikeammin autosta, suoseikkailujen jälkeen.

Tänään on ollut kokonaisuudessaan erittäin kostea päivä, pelastauduttiinhan aamulla trooppisen sateen piinaamilta Keyseiltä mantereen puolelle. Vettä todellakin tuli sen verran runsaasti, että keskikokoista pienemmät tonnikalat mätkähtelivät tuullilasiin ajomatkalla pohjoiseen. Sade kuitenkin onneksi loppui Alligator Alleylle päästyämme ja Komentaja puskettiin kohti Evergladesin suoaluieita ja Seminole-inkkarien reservaattia. Harmiksemme intiaanit eivät järjestäneet meille minäänlaista väijytystä, eikä siis ratsuväkeäkään tarvittu apuihin. Näkemättä jäivät siis myös sinitakit. Toisaalta, olisivathan leffoista tutut yrmeät ratsumiehet olleet hieman kornissa ympäristössä tarpoessaan silmänkantamattomiin jatkuvalla suolla revolverit sammalessa, henkensä edestä uivien hummien selässä. Mestoilla tuntui olevan ainoastaan, jos mahdollista, vieläkin isompia monster-truckeja kuin tähän asti tapaamamme yksilöt.

Heti kärkeen bongattiin a-gaattori tienviereisessä ojassa lillumassa ja hetken päästä arviolta miljoona korppikotkaa nokkimassa vähän väsyneemmän krokodillon auringon kypsyttämää ruumista. Innin edellisessä postauksessa aloittamat iloiset eläinhavainnot saivat siis mukavasti jatkoa heti Evergladesiin saavuttuamme.
Orviksen suosittelema Billie Swamp Safari-mesta löytyi mukavasti. Noh, eihän siellä suolla ihan hirveästi teitä risteilekään, mutta kuitenkin. Paikka oli kunnon ameriikantyyliin rakennettu suoteemapuisto keskellä ei mitään. Ilmoittauduimme välittömästi buggyrideen ja siirryimme kahvion puolelle nauttimaan ravitsevia swamp-burgereita.

Itse buggyride-väline, eli swamp-buggy oli jonkinlaiselle rekanlavalle rakennettu ja parin metrin korkeuteen nostettu madmax-henkinen helvetinkone, johon oli ruuvattu vanhoja dösänpenkkejä niin monta kuin vain suinkin mahtui. Juuri kun olimme nousemassa itse vehkeeseen alkoi sataa ja salamoida. Ja kyllähän sen kaikki tietävät mitä suolla voi tehdä sateella; ei mitään. Niinpä ajelumme alkamisaika oli siirretty sateenjumalan mielihaluista riippuvaan hamaan tulevaisuuteen.

Thorin leppymistä odoteltiin seuraten häkeissä möllöttäviä alligaattoreita, krokodiileja ja kaimaaneja, sekä muita häkkielikoita. Sympaattisimmaksi eläimeksi osoittautui kuitenkin ihan tavallinen maakilpikonna, joka lenkkeili ympäri aitaustaan vailla huolen häivää.

Ajelukin alkoi sitten aikanaan ja voin kyllä sanoa, että erittäin mukavaa oli. Tai, ehkä mukava on väärä sana kuvaamaan joenpohjia kyntävässä swampbuggyssa istumista, sekä kasvuston ja villieläinten tarkkailua. Suolta löytyi jos jonkinlaista vesibuffaloa (iso ja helvetin vittumaisen näköinen härkä), kaurista (bambi, you know), hevosta (vielä tosiaan on villihevosia), sikaa (villiä pekonia) ja loputon määrä erilaisia lintuja, joista osa tuntui olevan jumissa suoalueiden katonomaisen kasvuston alla. Oppaan selostus ja selvästi sata kertaa vedetyt vitsitkin tuntuivat mielestämmeihan freeseiltä; ”näettekö tuon villisikaperheen punaruskean poikasen? Se on barbeque-maustettu”. Olen aika varma, että osa kyydissä ollesta porukasta vielä uskoi ko. letkautuksen olevan totta... A-gaattoreita ei valitettavasti havaittu kuin yksi pieni ja melko laiska yksilö ajelun loppupuolella.

Ajelu kesti tunnin verran ja oli kyllä ihan kiva seurata luontoa, varsinkin kun kyseessä ei ollut mikään pohjoiseurooppalainen puolikuiva sekametsä, vaan jotain meille vähän eksoottisempaa ja erilaista. Retken jälkeen käytiin vieäl väijymässä suistolta pelastettua mustakarhua, joka raapi maanisen sympaattisesti kuonoaan häkkiään vasten ja aitoa floridan pantteria, jota ei tosin nähty, koska kaveri oli mennyt koppiinsa goisaamaan.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja Komentajan keula onkin jo käännetty kohti uusia seikkailuja Orlandon suunnalla. Tänään on takana 350 mailia ja vielä ainakin sata pitäisi puskea. Eli vähän ajeluksi menee. Huomenissa olisi sitten tarkoitus käydä Kennedy Space Centerissä ja Orlando Premium Outlets-ostoskekuksessa. Äsken pysähdyttiin interstaten varressa sijoitsevassa Dunkin Donutsissa, joka, yllätys, yllätys, oli täynnä poliiseja...

Elämä on edelleen hyvää ja ainoastaan se vituttaa, että Komentaja vilkuttelee ”oil change required”-tekstiä kojelaudassa ja vielä pitäisi päästä toiselle puolelle mannerta. Mitähän tästä vielä tulee...

Randomhuomioita matkan varrelta:
- America runs on dunkin’!
- Tennissukat on edelleen kova juttu.
- Komentaja on ihan janoinen kaveri; avg mpg 17,5
- Interstate 95:n West Palm Beachin Shelliä operoi Charles Bronson… oikeesti…

-Tomppa-