Bloods-Hummeri on toiminut mukavasti ja matka on edellisten postausten jälkeen jatkunut jo San Franciscoon. Tässä siis lyhyttä kertausta toimistamme Buelltonissa Hummeriin kohdistuneen viharikoksen ja sitä seuranneen autonvaihtoruljanssin jälkeen.
Dollarin kundi toi siis vanhan Hummerin tilalle uuden ja pääsimme kuin pääsimmekin Peasoup Andersenin tanskalaiskylästä eteenpäin. Uuden junttivankkurin keula käännettiin kohti leffoista tuttua Kalifornia-1 rantatietä ja hartaana toivomuksena oli nähdä huikeita maisemia ja ehkäpä vähän eläinkuntaakin. Auton odottelussa oli tosin mennyt jo sen verran aikaa, että aurinko alkoi laskea ja koska pimeänäkökiikarit eivät kuulu tämän reissun perusvarustukseen, ei tielle haluttu lähteä väkisin puskemaan. Yöksi jäätiinkin Morro Bayn mukavan idylliseen rantakylään. Aika uneliaaltahan siellä vaikutti; lokit ja muut merilinnut kirkuivat ja sadat turskantuoksuiset kalastusalukset reunustivat rantaviivaa. Käytöstä poistetun hiilivoimalaitoksen piippujen varjossa oli kyllä ihan siistejäkin mestoja; käytiin kiipeilemässä auringonlaskussa The Morro Rockin kallioilla ja nähtiinpä tuhansien merilintujen siipien välistä muutama hyljekin meressä.
Sunnuntaiaamuna iskettiin sitten heti törkeän siisteillä rantakallioilla kiemurtelevalle Kalifornia Ykköselle. Maisemat olivat sen verran hienoja, että olisi tehnyt mieli pysähdellä about sadan metrin välein tuijottelemaan merta, kallioita, rannalla makailevia hylkeitä ja ihan vaan luonnonkauneutta. Koettiin vähän samantyyppisiä wow-elämyksiä kuin Grand Canyonilla. Jos nyt joku tie voi sinällään olla ”siisti”, niin tämä tie oli. Ettei meno vain olisi ollut liian mukavaa, pilattiin tottakai loistokas tunnelma riitelemällä jostain naurettavista pikkuseikoista. Noh, niistäkin päästiin yli ja matka jatkui kohti San Franciscoa, josta oli varattu huone reissun viimeiseksi neljäksi yöksi.
Friscoon saavuttiin jo ihan valoisissa tunnelmissa ja hotellikin löydettiin Downtownista ilman sen kummempia vaikeuksia. Hotel Union Square osoittautui ihan cooliksi mestaksi ja mikä parasta, parin korttelin säteeltä löytyivät mm. Urban Outfitters, Ben Sherman, Apple Store, Abercrombie & Fitch ja oikeastaan kaikki kaupat missä nyt toiselta rannikolta asti ajanut Pohjois-Eurooppalainen turisti voi kuvitella haluavansa henkilökohtaisen konkurssinsa viimeistellä.
Kaupungista tuli välittömästi jotenkin mukavan lämminhenkinen fiilis verrattuna esimerkiksi LA:iin tai vaikka Dallasiin, joiden ”keskustat” olivat lähinnä moottoriteiden risteyskohtia. Kuten televisiosta olemme oppineet, Frisco on rakennettu valtavan jyrkille mäille ja kaupunkikuvaa leimaavat ikivanhat ja mahtavan kotikutoisen oloiset raitiovaunut, jotka kolistelevat mäkiä iloisesti kellojaan kilkutellen. Kaikkialla oli jengiä kävelemässä ja arvasimmekin heti, että nyt ollaan taas tultu oikeasti todella siistiin kaupunkiin.
Päivä viimeisteltiin kävelemällä San Franciscon Chinatowniin vetämään kinkkimättöä ja vielä pubiinkin nauttimaan muutamia tarkoin valittuja oluita ja kuuntelemaan jonkinlaisen trubadurixin jollotuksia. Simon and Garfunkelilta, Bob Dylanilta ja muilta ameriikansankareilta kuultiin varmaan puolet tuotannosta, mikä ei tietenkään meitä haitannut. Baarit olivat yllättävän täynnä maanantai-iltana ja hyvin nopeasti selvisi, että turistejahan kaikki olivat. Turisteja tai vaihto-oppilaita, kuten nyt tietysti arki-illan juomingeissa odottaa saattaakin. Bongasimme ainakin spagettijengiä, ranskiksia, spanskeja ja gynttereitä. Mukavaa oli melkein aamun pikkutunneille asti.
Tiistai avattiin tietysti väijymällä välittömästi lähialueiden kauppojen tarjonta, jonka jälkeen suunnattiin kohti rantakatua ja sen elämää viliseviä laitureita. Rannalle tietysti matkattiin sillä ainoalla oikealla kulkuneuvolla; cable-carilla. Harmiksemme ei päästy roikkumaan vaunun ulkopuolisille astinlaudoille vaan jouduttiin tylsästi sporan sisään istumaan. Onneksi sekin epäkohta saatiin takaisintulomatkalla korjattua.
”Sunny Californian” sää oli kyllä suuri pettymys; kaupungilla ja varsinkin rannalla oli ihan kotoisa, reippaasti alle 20 Celciuksen lämpötila, jonka jäätävä merituuli mukavasti vielä kruunasi. Koko matkan ajan rinkan pohjalla vittumaisesti ilkkuneet villatakit, farkut ja jopa ihan oikeat rotsit tulivat siis vihdoinkin tarpeeseen.
Kuten meille oli luvattu, laiturit tosiaan olivat täynnä elämää; jos jonkinnäköistä kauppaa ja kuppilaa oli vaikka muille jakaa ja katusoittajia ja muita esiintyjiä joka nurkalla. San Francisco Baylla, sumun seassa siinsi ylhäisessä yksinäisyydessään Alcatrazin vankila. Suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin laiturilla 39 asustelevat n. tuhat hyljettä! Ko. laituri on siis kokonaan rauhoitettu valtavankokoisten hylkeiden temmellyskentäksi. Näky oli taas kerran sanoin kuvaamaton. Samoin kuin tuhannesta hylkeestä lähtevä meteli. Että”uik-uik-uik” vaan sullekin! Kyseessä oli kyllä yksi oudoimmista turistinähtävyyksistä joihin ollaan tällä reissulla törmätty. Viihdyttävää oli.
Päivän miinuspuolelle on kirjattava odotetun Alcatraz-reissun peruuntuminen; ei oltu edes voitu kuvitella, että retki olisi varattava reilusti etukäteen. Seuraavat vapaat paikat vankilaan tutustumiseen olisivat vasta viikonloppuna ja silloinhan meidän pitäisi olla jo lähtöruudussa; Helsingissä. ”Vapaudut vankilasta”-kortti olikin siis tällä kertaa huono juttu.
Eilinenkin ilta viimeisteltiin pubissa istuskelulla. Tällä kertaa suunnattiin downtownissa sijainneeseen lounge-tyyppiseen Swig-baariin, jossa nähtiinkin sitten esimerkiksi tyylikkäitä ihmisiä enemmän kuin koko matkalla tähän mennessä. Porukka erosi siis todella paljon aikaisempien baarireissujen asiakaskunnasta. Periamerikkalainen pukeutuminenhan lähtee aina niistä juoksulenkkareista ja valkoisista tennissukista ja päätyy leveälahkeisten ja liian lyhyiden sinisten farkkujen jälkeen huppariin ja lippalakkiin. Juoksulenkkarijengiä ei päästetty tällä kertaa edes sisään.
Tänään käytiin sitten tietysti väijymässä Golden Gaten komeaa riippusiltaa ja Russian Hillin jyrkkiä serpentiiniteitä ja pyörittiin Haight Ashburyn hippialueella, jossa vilinää riitti. Meno oli oikeastaan aika samanlaista kuin Lontoon Camdenissa ja mehän viihdyttiin tietysti loistavasti katusoittajien ja second hand-kauppojen pyhässä ristisiitoksessa. San Francisco on kyllä osoittautunut erittäin siistiksi kaupungiksi ja olen aivan varma, että tänne tulee palattua vielä useaan otteeseen takaisin. Aivan mahtava paikka!
Huomenna on sitten edessä vähän totuttua aikaisempi herätys; Captain Miken Bass Tub-vene starttaa klo kuusi aamulla bassin- ja hainkalastusretkelle ja meillä on Jussin kanssa vankkana tarkoituksena olla mukana menossa. Mehän ollaan koko matkan ajan koitettu järjestää fisureissua, mutta vaihtuvista syistä pyrkimykset ovat aina jääneet puolivillaisen yrityksen tasolle. Huomenna päästään sitten vihdoin katsastamaan minkälaista fisustusta täälläpäin maailmaa harrastetaan. Kunhan vain ensin jaksetaan herätä viiden tunnin päästä. Katsotaa miten äijien käy. Raporttia seuraa perästä...
Huomioita:
- Fox Reality-kanava ja erityisesti Blind Date-ohjelma on ehkä parasta huonoa telkkaria miesmuistiin.
- San Franciscossa on nähty toinen toistaan kummallisempia kerjäläisiä ja kadun asukkeja. Kontrasti on melko suuri esim. Saks Fith Avenuen asiakaskunnan ja hotellin vieressä päivystävän Avannepussi-tädin välillä.
- Matkan aikana on kuollut useita Kennedy-klaanin jäseniä. Nyt meni Ted.
- Ei osata edelleenkään nukkua täkäläisissä lakana-peitto-viritelmissä. ”I’m scared”!
- Mahdolliset julkkisbongaukset: Shia Lebouf, Dustin Hoffmann ja joku latino.
- Hulahula-mimmi vihdoinkin löydetty ja ostettu. Samoin Yoda. Ei Elvistä.
-Tomppa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti