Jossain Atlantin yllä...

Jep, eli pikku päivitystä tämänhetkiseen tilanteeseen; lentoaikaa Miamiin jäljellä 2 tuntia ja 7 minuuttia, takana siis n. 12 tuntia tiukkaa matkustusta alkaen klo 5.45 aamulla. Ja voin muuten sanoa, että kolme päivää Ankkarockia ja ruhtinaalliset kahden tunnin yöunet ennen reissuun lähtöä, yhdistettynä vielä keskimääräistä agressiivisempaan laskuhumalaan, eivät ainakaan ole tehneet päivästä yhtään helpompaa. No, mitäs pienistä, matkalla ollaan kuitenkin.

Finnairin sinivalkoiset siivet kuljettivat meidät ensin Lontooseen, jossa hypättiin Britannian virallisen hopeaketun, Richard Bransonin Virgin-pulkkaan. Finski oli skidisti myöhässä ja hetken aikaa ilmassa olikin pientä pelkoa jatkolennon missaamisesta, mutta ihan kivasti kyllä ehdittiin. Vähintään olisi voinut olettaa, että matkatavarat ovat tällä hetkellä siellä minne kaikki matkatavarat nyt yleensä ensin lähetetään; Murmanskin kansainvälisellä lentokentällä, mutta kyllä joku Virginin kaveri vakuutteli rinkkojen olevan kyydissä. Toivottavasti ovat meidän rinkat...

Kyyti on ollut ihan mukavan tasaista, mikä tarkoittaa siis sitä, että tällä kertaa mun kädet ovat säästyneet kaikkein suuremmilta mustelmilta. Yleensä nimittäin Innin kanssa lentäessä pienimpienkin pomppujen jälkeen voi vielä parin kuukauden päästäkin nähdä kynnenjäljet käsivarressaan. Mun toisella puolella istuukin sitten vähän tuhdimpi brittirouva, enkä edes uskalla ajatella minkälaista jälkeä sen rautakoura saisi kunnolla pelästyessään aikaan...

Johtuen ilmeisesti säälittävästä olotilastani olen tässä jälkimmäisellä lennolla aloittanut katsomaan kai viittä eri leffaa, mutta yhtäkään en ole pystynyt nukahtamatta katsomaan loppuun. Ja mähän en edes yleensä pysty goisaamaan koneessa. Johtopäätökseni tästä asiasta on se, että joko elokuvat ovat vaan nykyään unettavan huonoja tai sitten ihminen vaan todella tarvitsee unta öisin. Mene ja tiedä.

Jokatapauksessa, parin tunnin päästä toivottavasti iskeydytään tonttiin Miamissa. Sen jälkeen ykköstoiveena olisikin jonkinlaisen ihmisravinnon nauttiminen; eeppisiin mittoihin kasvanut nälkä nimittäin uhkaa ajaa allekirjoittaneen hulluuden partaalle. Vanha totuushan kuuluu; kumikanalla ei elä. Toisaalta, en ole tässä istuessani enää pariin tuntiin tuntenut alaraajojani, eli katsotaan nyt pääseekö täältä edes omin avuin ulos...

-Tomppa-