Jiihaa! Täällä sitä ollaan, keskellä ei-mitään, Interstate-20:lla jonkun 230 mailia El Pasosta itään. Just syötiin ravitsevaa pihvilounasta paikassa nimeltä Monahans (asukasluku 6800 ja laskee vuosittain). Täällä todellakaan ei ole mitään, eikä ketään; enää ei edes vähän idempänä joka paikassa viljelty pihvikarja laidunna tien varrella, eivätkä öljyvasarat (ei me oikeesti tiedetä mitä ne pumput on joita tuntuu olevan kaikkialla) korista maisemaa. Täällä on vain tyhjää.
Viimeisissä blogipostauksissa luvattua ohjelmaa on noudatettu melko tarkasti eilisen ja tämän päivän aikana; eilinen vietettiin Dallasissa ja sen lähistöllä ja tänään onkin sitten puskettu koko päivä eteenpäin, tarkoituksena saavuttaa El Paso ennen iltaa.
Matkanteko on sujunut muuten ihan jouhevasti, mutta autojen kanssahan meillä on ollut ongelmia ihan tosissaan; viimeksi kun kirjoittelin, oltiin juuri suoritettu lähinnä uimamaisterin kyvykkyyttä vaatinut renkaiden paineiden tsekkaus. Syykin äkilliselle paineiden epätasaisuudelle selvisi hyvin nopeasti ko. tapahtuman jälkeen; oikeassa takarenkaassa oli tukevan kokoinen naula pystyssä. Eihän siinä auttanut muu kuin ajaa lähimmälle Dollarin vuokraamolle (joka siis oli Houstonin George Bush-lentokentällä), kertomaan asiasta.
Kuten kaikkialla muuallakin, myös Houstonissa Dollarin väki oli ystävällistä ja avuliasta. Ongelmana oli se, ettei juuri minkäänlaisia meidän hintaluokkamme autoja ollut vapaana. Jouduimme siis pakon edessä downgreidaamaan Jeepistä Dodgen Journeyyn, joka kyllä tuntui melkoiselta lelulta aikaisempiin Jeeppeihin verrattuna. Kaiken muun hyvän lisäksi ko. kiesistä puuttui mm. vakionopeudensäädin, sekä takaikkunoiden tummennukset, jotka ovat kuitenkin tämän kaltaisilla reissuilla melko tärkeitä. Suurin osa matkasta on kuitenkin moottoriteillä köröttelyä, eli vakionopeudensäädin on enemmän kuin hyödyllinen. Kaupunkiolosuhteissa taas kaikki maallinen omaisuus on yleensä autossa, eli tummennetut ikkunat ovat erittäin mukava lisävaruste. Muutenkin auto vaikutti lähinnä mopolta pienen koneensa ja luvattoman huonon ilmastointinsa kanssa. Kaiken lisäksi kärry oli aika paljon halvempi kuin se, mistä alunperin maksoimme. Perkele!
Ei siis auttanut muu, kuin puskea heti Dallasissa lentokentälle, vaihtamaan kiesiä. Nyrkkiä lyötiinkin pöytään ihan tosissaan, matkasta uhkasi tulla lievästi karrikoiden lähinnä lentokentillä hengaamista; Miamista lähdön jälkeen olimme viettäneet aikaa Dollarin toimistoissa Tallahasseen lentokentällä, New Orleansissa, Houstonissa kahdessa eri mestassa ja nyt Dallasissa. Aikamoisten nyyhkytarinoiden jälkeen meille luovutettiin ihan uusi Ford Explorer, joka vaikutti erittäin hienolta vaihtoehdolta siihen asti kunnes moottorin huoltovalo syttyi n. sadan mailin ajamisen jälkeen. Sen verran on kuitenkin hermot menneet tähän autoruljanssiin, että ollaan päätetty valon palamisen johtuvan ainoastaan 20 000 mailin huollon lähestymisestä ja siten siis olla huomioimatta sitä millään tavalla. Näillä mennään.
Lämpömittari on pyörinyt täällä Teksasin puolella useasti jopa sadan asteen paremmalla puolella, eli ulkosalla on melko tuskallista oleskella. Lämpötilan merkitys ihmiselämälle saatiinkin huomata eilen Dallasissa, joka vaikutti ulkopuolisen silmiin lähinnä valtavalta aavekaupungilta. Ajoimme heti aamusta majapaikastamme, Texas Stadiumin viereisestä Days Innistä Dallasin West Endiin (Historic Districtille) katselemaan niitä kulmia joihin Kennedy ammuttiin, eikä kaduilla tosiaankaan oikein näkynyt ketään.
Dallasin keskustaa halkovat joka suunnasta suuret moottoritiet ja kaupunkikuvaa hallitsevat valtavat pilvenpiirtäjät, joiden välistä ei valitettavasti ihan hirveästi löytynyt meille mielenkiintoisia mestoja. Kennedy-nähtävyydet; muistomerkki, Sixth Floor-museo ja muut ko. tapaukseen liittyvät jutut toki nähtiin, mutta epähumaani ulkolämpötila ei kyllä paljoa antanut armoa meille pohjoisen ihmisille, eikä houkutellut tutkimaan kaupunkia sen enempää jalkaisin. Niinpä jo melko nopeasti puolen päivän jälkeen siirryttiin suorittamaan outlet-shoppailua Allenin Premium Outlet-ostoskeskukseen, jonka saalis ei edelliselle outlet-rundille paljoa hävinnyt. Mitenköhän kaikki nämä kamat saadaan Suomeen?
Illalla ajettin sitten Dallasista ja Forth Worthista ulos Weatherfordiin, jossa yöpyminen suoritettiin ensimmäistä kertaa Super8-motellissa. Tänään mailit ovatkin sitten jääneet taakse oikein olan takaa ja maisema on vaihtunut ihan silmissä; ensin puusto alkoi huomattavasti madaltua, sitten vaihtua kokonaan preeriapensaikoksi ja nyt teiden varsilla ei sitten olekaan enää oikein mitään. Omituisen näköistä. Enää eivät edes radiokanavat kuulu kunnolla, eli countryn kuunteleminen on minimissään. Vieroitusoireita on havaittavissa...
Random-huomioita matkalta:
- Ford Matkaaja on taas astetta janoisempi kaveri, sitä se keskisuuri v8 teettää...
- Kaikilla rancheilla tulee lain mukaan olla valtava ja koristeellien portti aivan interstaten varressa. Talo ei ilmeisesti kuitenkaan saa olla tielle asti näkyvissä.
-Sana ”security” tarkoittaa varmasti aseita. Esim. ”state security center” on aivan saletisti ampumarata, jossa räiskitään liikkuviin maaleihin.
- Teksasin preerialla on oikeasti juuri sen näköistä kuin nyt preerioilla yleensä on...
- Preeriasheriffi ajelee ainoastaan uudella Dodgen Chargerilla, ei siis kuhmuisella, mustavalkoisella Crown Victorialla, eikä varsinkaan hevosella...
-Tomppa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti