17.8. Iso kuoppa ja muita tarinoita

Skriivailen tässä aikani kuluksi pikku pätkän tarinaa kun muut vielä goisaavat.

Kuten Inni vähän edellisessä postauksessaan vihjaili, retkueemme oli toissapäivänä taas kerran pakotettu auton vaihtoon. Oltiin jo vähän päätetty, että Explorer ihmeparantui pelkällä Socorron Ford-liikkeessä käymisellä, mutta Albequrquen inkkarikaupungista lähdettäessä kojelaudan valot alkoivat taas vilkkumaan kuin hedelmäpelissä ja tehot hävisivät täysin. Eihän siinä sitten auttanut muu kuin soitella taas Dollarille ja kysellä, että missäköhän se lähin piste voisi olla, mistä niitä uusia paskoja autoja saa. Albessa ei ollut ollenkaan Dollaria, mutta sisaryritys Thriftyllä meistä luvattiin pitää hyvää huolta. Ei siis muuta kuin kävelyvauhtia kohti lentokenttää hakemaan reissumme viidettä eri autoa.

Voin tunnustaa, että ajomatkalla tuli suunniteltua parit murhat ja muut silmittömät väkivallanteot toteutettavaksi auton vaihdon yhteyteen, mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, vuokraamohenkilökunta oli niin ystävällistä ja ymmärtäväistä, että pahimmat riehumiset jäivät taas väliin. Ei ollut minkäänalinen yllätys, ettei meidän hintaluokkamme SUV:ia ollut varastossa, eli meille tarjottiin ensin panssarivaunun kokoista Tahoeta, joka olisikin otettu ilolla vastaan jos se ei olisi sittenkin ollut varattu jollekin muulle. Koska meidän tarkoituksiimme ei nyt ihan Toyota Camry kelvannut, ainoaksi vapaaksi vaihtoehdoksi jäi kaikkien äidin-pikku-wannabe-räppäreiden suosima Hummerin H3-junttivankkuri. Kyllä vitutti ottaa vastaan maailman tyylittömimmän auton avaimet ja lähteä jatkamaan matkaa. Onneksi täällä ei ole turhan paljon tuttuja näkemässä allekirjoittanutta Hummerin ratissa. Kaikenlisäksi koslassa on vielä esimerkiksi naurettavan pieni takaluukku, eli on jo pari kertaa tullut mieleen,että olisi sittenkin pitänyt valita se Camry.

Nokka käännettiin kohti Grand Canyonia ja Flagstaffin pikkukaupunkia, jossa yövyttiin American Inn-motellissa. Myös curryntuoksuinen intilaismotelli olisi kelvannut, mutta ko. mestan varauksettomasta ihanuudesta ei päästy yksimielisyyteen ja American Inn vei voiton.

Eilen aamulla sitten lähdettiin heti aamusta kohti ylempiä tasankoja ja Grand Canyonia. Mestoille oli matkalla pari muutakin ihmistä, koska kanjonilla oli tänä viikonloppuna vapaa sisäänpääsy. Ajettaessa kanjonille, koko valtava autoletka pysäytettiin ennen lentokenttää n. pariksi kymmeneksi minuutiksi ja hiukan pysähdyksen syytä tiedusteltuamme, saimme kuulla jonkun julkkiksen tai muun pikkurikkaan laskeutuneen kentälle yksityiskoneellaan ja suunnanneen myös samoilemaan kanjonille. Noh, meitä ei pikku viivästykset haitanneet.

Kanjoni olikin sitten aivan törkeän siisti mesta. Harvoin sitä menee täysin sanattomaksi jonkun näyn edessä, mutta kun saavuimme ensimmäistä kertaa reunalle ei kukaan pystynyt juuri puhumaan. Jotenkin ko. kuopan käsittämätön koko alhaalla leijailevine kondorikotkineen ja pohjalla virtaava Colorado-joki saivat todella paljon pienempiin hiekkakuoppiin tottuneet haukkomaan henkeä. Todellinen wow-experience siis! Luin vielä jostain opuksesta, ettei ole hirveän harvinaista nähdä ukkosmyrskyn raivoavan alhaalla kanjonissa samaan aikaan kun yläreunoilla on aivan tyyntä. Ko. luonnonilmiön kun olisi vielä nähnyt, olisivat aivot luultavasti sanoutuneet lopullisesti irti kaiken mahtavuuden edessä. Nytkin oli jo vaikeuksia käsitellä edessä avautuvaa näkymää.

Dallailtiin kanjoninreunaa viitisen kilometriä Bright Angel Pointille, josta laskeuduttiin polkua pitkin vielä muutama sata metriä alemmas katselemaan maailman menoa. Allekirjoittaneella oli hevoskammoisena hieman vaikeuksia laskeutuessa, koska polulla tuli vastaan porukkaa verenhimoisilla muuleilla ratsastaen. Onneksi tappajaeläimet jättivät meidät rauhaan ja selvisimme hengissä takaisin ylös.

Bright Angel Lodgelle oli kerääntynyt jostain syystä tuhatmäärin jengiä kirkumaan ja kaikenlaisia kylttejä heiluttelemaan ja pakkohan meidän oli mennä väijymään mikä rokkistara siellä samoili. Lähemmän tarkastelun jälkeen selvisikin sitten syy aikaisemmin aamulla pysäytettyihin autoihin ja valtaviin ihmismassoihin; kylteissä luki mm. ”Obama rocks”, ”Obama = hope” ja ”I love Obama”, eli vanha kaverimme Barryhan se oli lähtenyt kanjonille kesäpäivää viettämään. Liityimme toki joukon jatkoksi katselemaan ohiajavia turvallisuuspalvelun autoja ja viihdytimme itseämme bongailemalla väkijoukosta hawaijipaitamiehiä. Pari potentiaalista korvanappikaveria huomattiinkin. Yhtään salamurhayritystä ei.

Obis saattueineen ajoi ohi ja mekin päätimme poistua luonnonpuistosta ravitsevan Wendys-aterian jälkeen kohti huitsinnevadaa, eli siis Las Vegasia. Matkalla oli mm. virallinen ”maailman tylsin tie”; varmaan sata kilometriä pitkä suora keskellä täysin tasaista autiomaata. Ko. tienpätkään ei oltu jaksettu edes huvin vuoksi laittaa minkäänlaisia mutkia pitämään kuskit hereillä. Meinasin nukahtaa useaan otteeseen. Käytiin vielä väijymässä Hoover-patoa ja yhtäkkiä huomattiin, että tässähän sitä ollaan, pari mailia Vegasin ulkopuolella. Meillähän oli kolme yötä varattuna MGM Grandista, eli olisi ollut jotenkin tyhmää mennä väkisin mihinkään esikaupunkialueen Super8:iin yhdeksi yöksi. Päätettiin siis astella Grandin tiskille hankkimaan neljäs yö samasta majatalosta.

Jos oli Grand Canyon vaikuttava näky, niin niin oli myös öinen Las Vegas. Neonvalot oli toki nähty moneen otteeseen telkkarista, mutta ei sitä vaan voi ymmärtää ennen kuin omin silmin näkee! Oli vuoristorataa jonkun hotellin katolla, valtavaa linnaa keskellä kaupunkia, Eiffel-tornia, Vapaudenpatsasta, mielettömiä pilvenpiirtäjiä ja niin paljon erilaista vilkkua ja värivaloa, ettei vähänkään epilepsiaan taipuvainen olisi voinut harkitakaan kohti katsomista. Aivan käsittämätöntä överimeininkiä!

MGM osoittautui about Itäkeskuksen kokoiseksi kompleksiksi, jossa ei ihan helposti ilman karttaa selviä. Mieli olisi tietysti tehnyt heittäytyä heti tutkimaan yöelämää ihan toissaan, mutta ruokailun ja muutaman kasinomme kapakoissa (jotka ovat siis 24/7 auki) nautitun oluen jälkeen mentiin kuitenkin kiltisti goisaamaan. Tänään sitten eri asenteella...

-Tomppa