15.8. Kohti Albuquerqueta

A-rrriiva! Pikku tilannepävitys eilisten uutisten jälkeen.

Eilen saavuttiin joskus kuuden aikoihin illalla El Pasoon, joka siis on Meksikon ja Jenkkien rajalla. Koska päivän aikana oli saatu jätettyä maileja taakse jopa enemmän kuin oli suunniteltu, tarkoitus oli rentoilla El Pason mehikolaismeiningeissä ilta ja lähteä pohjoista kohti sombrerot päässä, virkistyneinä heti aamusta.

Rajakaupunkejahan on olemassa kahdenlaisia; värikkyyttä ja ihmisiä pursuavia kulttuurien sulatusuuneja, joissa viini virtaa aamusta iltaan ja tekemistä riittää. Sitten niitä, jotka ovat ainoastaan synkeitä ja likaisia läpikulkureittejä yli kahden valtion sotilasvoimin ylläpidetyn rajan. El Paso osoittautui pettymykseksemme jälkimmäiseksi.

Kaupunkiin saavuttaessa pitkin Rio Granden vartta, preeria muuttui hiljalleen valtavien retail-parkien ympärille rakentuneiksi, hökkelimäisistä taloista kyhätyiksi esikaupungeiksi. Country-kanavia ei vieläkään kuulunut radiosta, mutta kaikenlaisia speedygonzales-lauluja sitten sitäkin enemmän. Ai-ai-ai-Tequila! Ihan mukavaa vaihtelua.

Ajateltiin, että kaupunki olisi varmastikin mielenkiintoinen mesta kunhan vain keskustaan päästäisiin. Ko. ajatus osoittautui kuitenkin erittäin vääräksi. Keskusta oli nimittäin yhtä pientä aukiota, jossa oli jonkinlaisten elokuvafestivaalien kunniaksi pienehkö konsertti, lukuunottamatta täysin autio. Mitä nyt lähempänä rajaa maleksi nälkiintyneitä meksikolaisia lasinleikkaajia perheineen myymässä rihkamaa. En kyllä tiedä kenelle, koska ainakaan allekirjoittaneen ei ihan hirveästi tehnyt mieli hypätä sekaan. Valtavat, kohti rajaa kulkevat autojonot halkoivat kaupunkia, eikä muuta oikein nähty. Se niistä tequila-kemuista. Juotiin keskusaukiolla yhdet bisset ja painuttiin takaisin interstatelle etsimään yösijaa. Tällä kertaa Super8 tarjoili meille huoneen, jonka lakanoihin oli spesiaaliylläriksi sijoiteltu koiran puruluun kappaleita. Jee.

Nyt ollaankin sitten matkalla pohjoiseen, kohti käsittämättömän kirjoitusasun omaavaa Albuquerqueta, jossa matka taitaa taas jatkua kohti lentokenttää ja Dollarin toimistoa. Explorerissa palanut moottorin hälytysvalo on alkanut välillä vilkkua ja samalla auto jotenkin omituisesti täristä. Tässä onkin pari kertaa pysähdytty keräämään rohkeutta matkanteon jatkamiseksi. Äsken itseasiassa käytiin Socorro-nimisen pikkukylän Ford-liikkeessä, johon ystävällinen n. satavuotias cowboy meidät paikalliselta huoltoasemalta ohjasi, kyselemässä uskalletaanko lähteä takaisin aavikolle. Päivystysvuorossa ollut mekaanikko-Andrew tsekkaili tietokoneella hetken auton systeemejä ja antoi lähtöluvan. Näillä mennään siis, taas.

Täällä on edelleen aivan tyhjää. Siis aivan tyhjää; Rio Grandekaan ei ihan hirveän grandelta vaikuta. Intiaanikukkuloiden (sellaisten, joiden laella apassit elokuvissa väijyvät ja lähettävät savumerkkejä) väleissä kulkee ihan selkeitä joenuomia, joissa ei kyllä todellakaan ole mitään nestemäistä ihan hetkeen virrannut. Olisi mukava tietää onko täällä joskus jonkintyyppinen sadekausi. Ehkäpä.

Täällä Teksasin ja New Mexicon autiomailla ollaan mukavasti kurottu aikataulua kiinni about päivän verran. Näihin maisemiin oli allokoitu vähän hengailuaikaakin, mutta eihän täällä ole mitään missä voisi hengailla. Jos siis mitään dramaattista ei tapahdu, ollaan huomenissa Grand Canyonilla ja maanataina Vegasin värivaloissa, jonne myös Mikko on saapumassa iloksemme. Tällä hetkellä huonevaraus on tehty kolmeksi yöksi MGM Grand-hotellista. Ei tosin ihan high-rollers-suitea viitsitty ottaa, mutta jonkinlainen yömaja kuitenkin. Suunnitelmissa on ensin tyhjentää pokeripöydissä vastapelureiden taskut ja viimeistellä Vegas-operaatio Ocean’s 11-tyyppisellä kasinoryöstöllä. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Huomioita:
- Aavikolla tuulee, eikä tuuli ole mitenkään lämmintä, vaan kuumaa...
- Kaktusta odotettiin ja nyt sekin on nähty.

-Tomppa